Teemat: Innovaatiot ja oppiminen, innovaatiot projektitoiminnassa
Käytäntölähtöisen tutkimuksen yhdistys – Finnish Society for Practice Based Inquiry (PraBa) valmistelee kirjahanketta 12. metodologiaseminaarin teeman pohjalta. Kirjan julkaisemisesta on alustavasti sovittu Metropolia ammattikorkeakoulun kanssa sen julkaisutoimikunnassa. Kirjan toimittajina ovat Arto Mutanen, Liisa Vanhanen-Nuutinen ja Tiina Rautkorpi. Kirjan tavoitteena on tuoda esiin käytäntölähtöisiä innovaatiojärjestelmiä ja -menetelmiä sekä tapausesimerkkejä eettisesti kestävästä innovoinnista (luonnon ja ihmisen kannalta) suhteessa tutkimus ja kehitystoimintaan ja oppimiseen. Kirjaan on alustavasti ajateltu mahtuvan noin 10 – 15 artikkelia.
Artikkelien toivotaan sisältävän johdannon, perusidean esittelyn, varsinaisen artikkelitekstin sekä johtopäätökset. Artikkelin johdannossa asetetaan tekstin idea laajempaan käsitteelliseen ja metodologiseen kehykseen.
Artikkeleiden valmisteleminen
Kirjan valmistelussa hyödynnetään toimitus- ja refereemenettelyä. Artikkelien ensimmäiset versiot tulisi toimittaa 31.10. mennessä. Palautteet lähetetään kirjoittajille joulukuun alussa. Saadun palautteen perusteella kirjoittajalle jää pari kuukautta aikaa viimeistellä artikkelinsa.
Kirjoittajien tulee hyväksyä se periaate, että toimitustyössä tekstiin tehdään mahdollisesti joitakin lisäyksiä, muokkauksia tai poistoja.
Kirjan valmistelussa noudatetaan seuraavaa aikataulua
15. 8. 2013 mennessä tieto artikkelin alustavasta otsikosta toimittajille. Koska Tiina edustaa kirjan käytännön julkaisijatahoa, pyydämme kaikki artikkeli-ideat sähköpostissa hänelle ja tiedoksi muille ja teemme sitten tarkemman työnjaon.
tiina.rautkorpi(at)metropolia.fi
liisa.vanhanen-nuutinen(at)haaga-helia.fi,
31.10. 2013 artikkelin ensimmäinen versio toimittajille
joulukuu 2013 toimittajien palautteet kirjoittajille
kevät 2014 viimeistelyaikataulu vahvistuu julkaisupäätösten jälkeen
huhtikuu 2014 kirjan julkistus Metodologiaseminaarin yhteydessä.
Kirjassa noudatettava alustava jäsennys
Mukana voi olla sekä teoreettisia artikkeleita että käytännöllisiä tapauskuvauksia teemoista innovaatiot ja oppiminen ja innovaatiot projektitoiminnassa. Kirjan kohdeyleisöä ovat asiantuntijat ja opettajat. Keskiössä on menetelmien esittely ja arviointi ja toiminnan kestävyyden ja vaikuttavuuden pohdinta. Jos aineistossa on tehtävä karsintaa, valinta voi perustua uutuusarvoon ja lisäksi kirjaan toivotaan esityksiä koulutuksen eri alueilta (tekniikka, liiketalous, sosiaaliset innovaatiot jne.). Kirjoittajia pyydetään lähettämään 15.8. mennessä paitsi artikkelinsa alustava otsikko, myös tarvittaessa parin lauseen täsmennetympi kuvaus siitä mitä uutta artikkeli tuo innovaatiokeskusteluun (ks. kriteerit alla).
Kirjoittajien kannattaa huomioida etukäteen ne kriteerit, joilla artikkelia arvioidaan ja joihin mahdolliset korjausesitykset perustuvat.
- Kuvataanko artikkelissa kirjan teemojen kannalta keskeisiä kysymyksiä.
- Miten artikkeli tarjoaa vastauksia esitettyihin kysymyksiin
- Mitä uusia näkökulmia artikkeli tuo kirjan teemoihin.
- Mitä uusia näkökulmia artikkeli tuo valitun teeman piirissä käytyyn aiempaan keskusteluun.
- Artikkelin luettavuus, havainnollisuus ja yleinen kiinnostavuus.
- Kirjan tulee kokonaisuutena huomioida koulutus- ja tieteenalat ylittävä näkökulma.
Kirjoitusohjeet
Artikkelin ideaalikoko on 10 – 15 liuskaa pienimällä rivivälillä kirjoitettuna. Yhdelle sivulle tulee tällöin noin 3000 merkkiä tai noin 350 sanaa.
Metropolian julkaisualusta annetaan kirjoittajien käyttöön artikkelin viimeistelyvaiheessa. Tekstissä käytetään Harvardin järjestelmän mukaisia tekstiviite- ja lähdemerkintöjä.
Esimerkkejä:
(Nuolijärvi 1994: 11)
– kirjallinen lähde (kirja, raportti, artikkeli tms.)
(Järvinen 2002)
– Internet- tai suullinen lähde tms.
(Pulkkinen – Poutanen 1997: 28)
– kaksi tekijää
(Kauranen ym. 1993: 94)
– enemmän kuin kaksi tekijää
(Benson 1978: 35; Härmälä 1985: 78–79)
– kaksi lähdettä
(Nanotechnology Programme 2000: 46)
– julkaisu, jolla ei tekijää
(Raahen Tietokonealan Oppilaitoksen Ohjelmistopankki)
– julkaisija yhteisö, ei henkilötekijää
– julkaisutiedot vajaat: vuosiluku ja sivunumero puuttuvat esitteet (ym.)
(ISO 690.1987: 4)
– viittaus standardiin, piste selvyyden vuoksi
(Suomen kielen perussanakirja 1993 s.v. johtaa)
– viittaus (tieto)sanakirjan artikkeliin
(L255/1995 § 9) tai (AsiakJulkL § 5)
-viittaus säädökseen
– lain käyttönimi mainitaan tekstissä (esim. Ammattikorkeakoululaki)
Lähdeluettelo
1) Tekijä (sukunimi + etunimi)
2) Julkaisuvuosi
3) Julkaisun nimi
4) Julkaisupaikka ja julkaisija
Esimerkkejä:
Kauranen, Ilkka – Ropponen, Pasi – Aaltonen, Mika 1993: Tutkimusraportin
kirjoittamisen opas. Otaniemi: TKK.
(Huom. Lähdeluettelossa tekijöiden nimen väliin tulee ajatusviiva – (jonka
molemmin puolin tulee väliviiva, siis toisin kuin tekstiviitteessä)
Korpela, Jukka 2003: Tekijänoikeusfakki. Verkkodokumentti. Päivitetty 24.1.
JULKAISUTOIMIKUNTA 2011/LS
10 (11) http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/tekoik.html. Luettu 14.10.2004.
Insinööriliitto: Insinööriliitto – Tutkimukset. Verkkodokumentti.
http://www.insinooriliitto.fi/asp/empty.asp?P=338&PS=root. Luettu 27.1.2003.
Nanotechnology Programme 2002. Technology Programme Report 17/2002.
Helsinki:TEKES.
Nuolijärvi, Pirkko 1994: Talousrikollinen televisiohaastattelussa. Vastauksen
muotoilemisen problematiikkaa. Teoksessa Majapuro, Marketta – Nikko, Tuija (toim.): Talous ja kieli
2. Helsingin kauppakorkeakoulun Julkaisuja D–211. 228–244.
Taube, Karin 1998: Portfolio. Oppimisen suunnittelu ja arviointi. Suom. Maarit
Tillman. Jyväskylä: Tietosanoma.
ISO 9004. 2000. Quality management system – Guidelines for performance
improvements. 2nd edition. Geneve: International Organization for Standardization.
Korteila, Mari 2003: Matkapuhelimen terveysvaikutuksia tutkittu liian suppeasti. –
Tekniikka & Talous 3.1.
Raahen Tietokonealan Oppilaitoksen Ohjelmistopankki: Pieni suuri CD-ROM. Esite.
Petäjistö, Pekka 2004. Osastopäällikkö. Tietoyritys. Espoo. Haastattelu 20.1.
L256/1995. Laki ammattikorkeakouluopinnoista. 3.3.1995.
AsiakJulkL. Laki yleisten asiakirjojen julkisuudesta. L 83/1951. 9.2.1951.